Tanssituntien tuntikuvaukset
| Baletti | Opetustunnit koostuvat tangossa ja keskilattialla suoritettavista tasojen mukaisista harjoituksista. Tankoharjoitukset kehittävät klassisen baletin tekniikkaa ja keskilattiaharjoitukset kehittävät liikkuvuutta, hyppy- ja piruettitekniikkaa yhdistellen erilaisia askeleita ja liikkeitä tanssilliseksi kokonaisuudeksi. Tunneilla balettia lähestytään myös hieman nykytanssipainotteisesta näkökulmasta. Harjoituksissa pyritään kuitenkin kehittämään klassiselle baletille ominaista tanssillista ilmaisua, jonka osuus korostuu ylempien tasojen opetuksessa. Ensimmäisillä tasoilla opetukseen sisältyy myös luovia harjoituksia, jotka kannustavat tanssi-ilmaisun käyttöön, sekä tanssin esittämiseen. Tasot I (7-9 v.), II-III (alkaen 9 v.), jatko (alkaen 13 v.) ja edistyneet. |
| Esibaletti | Tunnilla tanssitaan balettiin painottuvaa lastentanssia, jossa opitaan oman kehon tuntemusta ja hallintaa, sekä musiikin ja rytmin hahmottamista, tanssitekniikkaa ja perusasentoja. Tunti sisältää luovia ja leikkisiä harjoitteita. Tunti on suunnattu 5-7 vuotiaille. |
| Aikuisbaletti | Aikuisbaletin alkeis- ja keskitason tunti. Syksyn alussa käydään läpi perusasioita ja liikesarjoista voi tehdä helpotettuja versioita, joten voit tulla mukaan myös vasta-alkajana. Tunti tehdään keskilattialla ja liikkuen käyden läpi baletin perustekniikkaa ja lyhyitä tanssisarjoja. Tavoitteena on kokea liikkumisen iloa ja baletin estetiikan lumoa jo alkeista alkaen keskittymistä ja oikeita linjauksia unohtamatta. |
| Tanssileikki | Leikin kautta tutustutaan tanssin perusteisiin. Tilan, muodon, musiikin ja rytmin hahmottamista. Luovia aiheita, jotka johdattavat lasta löytämään oman kehon ilmaisu-mahdollisuudet. Ryhmät 3-4 vuotiaille ja 5-6 vuotiaille. |
| Lastentanssi | Tutustutaan tanssin perusteisiin. Oman kehon tuntemusta, sekä tilan, muodon ja musiikin hahmottamista. Tanssitekniikkaa ikäkaudelle sopivassa muodossa. Luovia harjoitteita ja improvisointia. Tunti on suunnattu 7-8 vuotiaille. |
| Dancemix | Dancemix on yhdistelmä eri tanssilajeja ikäkaudelle sopivassa muodossa. Tunti tutustutaan nykytanssiin, jazz- ja showtanssiin, sekä hip hop-tekniikkaan. Tunneilla on improvisointia, koreografisia sarjoja, sekä kehonhuoltoa. Tunti on suunnattu 9-11 vuotiaille. |
| Nykytanssi/moderni | Tunnilla harjoitetaan tanssitekniikan perusteita ikäkaudelle sopivassa muodossa, koordinaatiota, notkeutta, voimaa, musiikin ja rytmin yhdistämistä liikkeisiin, sekä tilan hahmottamista. Luovien harjoitteiden ja improvisaation kautta pyritään löytämään oman kehon mahdollisuudet ja rohkeus ilmaista itseään liikkeen avulla. Tunti on suunnattu 12-15 vuotiaille. |
| Nykytanssi | Tunneilla kehitetään kehon kokonaisvaltaista hallintaa, sekä monipuolisia liikelaajuuksia. Nykytanssissa pyritään syventämään omaa kehon tuntemusta ja etsitään myös omakohtaista vapaata liikettä. Tasot alkeis/keski ja keski/jatko. |
| Jazztanssi | Jazztanssi on yksi taidetanssin perustekniikoista. Ominaista on kokonaisvaltainen vartalon käyttö, monipuolinen rytmiikka, menevä musiikki ja iloinen meininki. Tunti koostuu lämmittely- ja tekniikkaosuudesta, lattian poikki liikkuvista sarjoista, sekä tanssisarjasta. Tunneilla korostetaan musikaalisuutta ja kehon ilmaisun syventämistä. Tasot alkeet, keski, jatko ja edistyneet. |
| Nykyjazz | Jazz-tanssitunti nykytanssin mausteilla. Vauhdikkaita poikkilattianmenoja, pitkän tanssisarjan työstämistä, jazz- ja nykytanssin pohjalta tapahtuvaa improvisaatiota, musiikin roolin tutkailua ja parityöskentelyä. |
| Latinojazz | Vauhdikkaalla latinojazztunnilla yhdistyvät rytmikkäät latinalaistanssit linjakkaan jazztanssin kanssa. Tunnilla opit mm. salsan, samban, bachatan, merenguen, chachan, rumban ja samba-reggaen askeleita sekä jazztanssin tekniikkaa ja liikekieltä. Lämmittelyn, liikkuvien sarjojen, tekniikan ja tanssisarjan lisäksi tutustut tunnilla oman kehosi luovuuteen pienharjoitteiden avulla. Hauska ja hikinen tunti! |
| Disco | Tunti koostuu alkulämmittelystä, lihaskunnosta, venyttelystä ja erilaisista lattianpoikki- ja tanssisarjoista. Discotanssiin kuuluu olennaisena osana nopeatempoinen musiikki ja vauhdikkaat hypyt. Disco on keskitason tunti. |
| Funky | Hauska ja vauhdikas tunti! Tunti sisältää alkulämmittelyn, hieman lihaskuntoa, salinpoikkiharjoituksia ja vauhdikkaan sarjan. Tanssisarjojen tyyli vaihtelee hiphopista jazziiin ja showtanssiin. Tasot alkeis/keski ja edistyneet. |
| Hiphop (Janita) | Tunnilla harjoitellaan hip hopille ominaista liikehdintää, vartalon käyttöä ja luovuutta, sekä opetellaan helppoja tanssisarjoja. Lopuksi venytellään. Omat tunnit eri ikäryhmille; 8-11v., 12-15v., sekä pojille oma ryhmä 7-11v. |
| HipHop (Taija H.) | Opetellaan tanssin omia perusteita, tekniikkaa ja eri aikakausien tyylejä. Huolletaan lihaskuntoa ja tanssitaan paljon! Musiikkina rap, r&b, soul. Tasot alkeet ja alkeis/keski. |
| Katutanssi&akrobatia | Tehdään katutanssin akrobatiaa ja eri tyylejä. Keskitytään tekniikkaan ja tehdään koreografiaa, sekä huolletaan lihaskuntoa. Taso avoin. |
| Breikki | Opetellaan break-kulttuuria, tanssitekniikkaa ja perusteita, musiikkina on breakille ominainen funk ja vanhempi rap. Tunti on suunnattu 9-15 vuotiaille tytöille ja pojille. |
| Hip Hop / Freestyle / Break | Tutustutaan laajasti katutanssikulttuurin eri tanssityyleihin ja tekniikkaan. Tunti sisältää itsenäisempää, vapaampaa harjoittelua, mutta myös koreografiaa tehdään! Musiikkina soi uusi ja vanha rap, sekä r&b, discofunk, gangsta rap, soul tai funk tyylistä riippuen. Hip Hop / freestyle / break on jatkotason tunti. |
| Show lapset | Vauhdikkaita tuntisarjoja, rytmi- ja koordinaatioharjoituksia, sekä kehon hallintaa hyvällä mielellä ja hauskaa pitäen! Tunti on suunnattu 7-10 vuotiaille. |
| Impro Jam - oma tanssi | Tällä tunnilla toiminnan lähtökohtana olet sinä itse. Etsimme kunkin keholle sopivia liikelaatuja ja –ratoja. Tunnilla tehdään harjoituksia itsenäisesti keskittyen, pareittain ja ryhmissä vaihtelevaan musiikkiin. Tutustumme myös jonkin verran kompositioon ja koreografian suunnitteluun. Tarkoituksena on pitää hauskaa ja antaa kehon liikkua, nauttia omasta liikkeestä. Tällä tunnilla ei ole ikä-, kokemus- ja kuntorajoja, koska tarkoituksena on lähestyä liikettä juuri kunkin omasta lähtökohdasta |
| Steppi | Steppi (tap dance) on afro-amerikkalaisesta tanssiperinteestä kehittynyt monipuolinen ja rytmikäs tanssilaji, joka kehittää tanssijan musikaalisuutta. Tunneilla opetellaan steppitekniikkaa, soitetaan rytmejä jaloilla ja keholla sekä tehdään vauhdikkaita tanssisarjoja. Tunneilla on mahdollista tehdä helpotettuja sarjoja, joten vasta-alkajakin viihtyy tunneilla mainiosti! Steppitunnit sopivat oikein hyvin myös aikuisille. Tasoina alkeet ja jatko. |